Kultainen Kompassi
sprintti ja keskari 8. - 9.9.2018
Lue lisää!

Kuntorastit
Lynxin kuntorastit vuonna 2018
Lue lisää!

Lynxin treenipaketit
Lisätiedot!

Suunnistuskoulu
Lisätiedot!

Elokuun viimeisenä viikonloppuna suunnistusrintamalla oli vuorossa lauantaina Huippuliigan finaali sekä kaksipäiväiset kansalliset eGamesit. Kilpailut suunnistettiin Espoossa Vaakkoin ulkoilualueella. Maasto tarjosi suunnistajille haasteita sekä taidollisesti että fyysisesti. Juoksukelpoisuus oli pääasiassa erinomaista ja metsä eteläsuomalaisille tuttua avokalliomaastoa.

Lauantain Huippuliigan finaalissa Lynxin ainoana edustajana oli Aapo Leskinen, joka starttasi takaa-ajoon vajaat kahdeksan minuuttia kärjessä lähteneen Paimion Rastin Frederic Tranchandin jälkeen. Trancand lähti selkeässä keulassa matkaan, 1.40 ennen Angelniemen Ankkureiden Tuomo Mäkelää. Seuraavat miehet lähtivät vasta noin kolme minuuttia Mäkelän taakse. Kilpailun edetessä miehiä kasaantui pitkiks letkoiksi ja vauhti yltyi aika ajoin melko kovaksikin. Näin ollen Tuomo Mäkelä joutui kiinniajetuksi ja sijoista 2. ja 3. käytiin armoton kamppailu loppuun saakka. Tranchand sai pidettyä ykkössijansa, toisena maaliin saapui Angelniemen Ankkureiden Mikko Sirén ja kolmanneksi ennätti OK Orientin Otto Simosas. Aapo teki hyvän juoksun ja virheitä ei matkalle pahemmin sattunut. Lopussa Aapo pystyi vielä kohentamaan lähtösijoitustaa muutamalla pykälällä ja ylitti maaliviivan Huippuliigan kokonaiskilpailun 16. sijalla. Päivän nopeimpaan Jani Lakaseen jäi eroa vain runsas kaksi minuuttia. Hienoa Aapo!

Naisten kilpailussa ei tällä kertaa Lynxin värejä nähty. Miesten kilpailun tapaan naisten kärjessä lähtenyt SK Pohjantähden Sofia Haajanen sai pidettyä takaa-ajajat loitolla ja tuuletteli kilpailun voittoa ylivoimaisella erolla toiseksi suunnistaneeseen Tampereen Pyrinnön Saila Kinniin. Kolmanneksi ylsi Hiidenkiertäjien Jenny Patana.

Monia Lynxiläisiä nähtiin kansallisessa eGamesissa, ja hienoja huippusuorituksiakin tuli useita. Nuorissa Elias Mäkelä suunnisti yhteiskilpailun voittoon H12TR:llä ja Tatu Aaltonen oli H10- sarjassa toinen. Tytöissä puolestaan Pia Calderara voitti D14 sarjan ja sisko Anna Calderara oli toinen sarjassa D12. Nelli Aaltonen suunnisti D10RR-sarjan voittoon. Micaela Ekwik oli D35 sarjan yhteistuloksissa toinen ja Nina Ljunqvist-Sarparanta toinen sarjassa D50. Monet säästelivät kuntoaan ensi viikon SM-kisoja varten, joten hyviä yksittäissuorituksia nähtiin niin lauantaina kuin sunnuntainakin.

Yhteistyössä:

Sosiaalinen media