Aikuisten ja nuorten
suunnistusopetus
Lue lisää!

Keskiviikkorastit ja 
Espoorastit vuonna 2019
Lue lisää!

AM-yö 13.9.2019
Lisätiedot!
Kissojen yö 27.9.2019
Lisätiedot!

 

Suunnistuskoulu
lapsille 
Lisätiedot!

Tämän vuoden SM-keskimatka suunnistettiin Luhalahden upeissa maastoissa. Aiemmista vuosista poiketen samalla näyttämöllä taisteltiin menestyksestä sekä R1:n (H/D 16-21) että R2:n (H/D 35-85) osalta, joten säpinää kisakeskuksessa ja maastossa riitti. Kilpailualueen vanhojen karttojen perusteella odotettavissa oli todella haastavaa suunnistusta alusta loppuun ja siitä toden totta päästiinkin nauttimaan Vesa Taanilan (R1) ja Jukka Pohjosen (R2) onnistuneen ratamestaroinnin johdosta.

 

Kilpailupäivä alkoi R1:n ja H35-70 -sarjojen osalta heti aamutuimaan karsinnoilla, joilla pedattiin lähtökohdat iltapäivän finaaliin. Kokeneempien naisten ja vanhimpien miesten sarjojen osalta kilpailut juostiin suorina finaaleina ilman karsintaa. Keskimatkan karsinta etenkin pääsarjojen (H/D21) osalta on jo äärimmäisen tiukka paikka, osallistujia riittää ja matkat on sen verran lyhyitä, että pienetkin virheet voivat olla kohtalokkaita.

 

Miesten pääsarjassa karsinta oli jaettu viiteen erään ja finaaliin pääsi jokaisen erän 10 nopeinta. Lynxillä oli vahva panos ja finaaliin tiensä raivasivat Aleksi Leskinen (eränsä 2.), Antti-Pekka Leskinen (4.), Aapo Leskinen (4.) ja Janne Mänkärlä (10.). Niklas Saramäen kohtalona oli katkera 11. sija ja niukka karsiutuminen. Naisten pääsarjassa karsintaeriä oli kolme ja kustakin erästä finaalipaikka irtosi 13 nopeimmalle. Lynxiläisistä finaaliin selvisi Anne-Mari Leskinen (eränsä 11.). Myös Sara Karvonen oli hyvin lähellä finaalipaikkaa, mutta harmillisesti sekunnit eivät tällä kertaa olleet Saran puolella.

 

 Karsintojen jälkeen oli muutama tunti palautumisaikaa ennen finaaleja. Siinä välissä tärkeintä on saada karsinnan rasitukset karistettua kropasta ja kevyellä ruokailulla ladata kroppa valmiiksi finaalia varten. Osa ajeli hetkeksi majoituspaikalle rentoutumaan, toiset taas viettivät väliajan kisakeskuksessa aurinkoisesta kelistä nauttien.

 

Nuorten sarjoissa päästiin mitalien makuun Heikkilän perheen voimin. H18-sarjassa Ollipekka Heikkilä nappasi hopeaa. Karsinnassa tekeminen oli hyvää, mutta finaalissa OP sortui pieneen yliyrittämiseen, jonka seurauksena virhettä tuli turhan paljon. Sijoitus oli positiivinen yllätys ja maistui hyvältä kevään akillesongelmien jälkeen. Sarjan voiton vei HS:n Topi Syrjäläinen ylivoimaiseen tapaan, mutta OP:sta eteenpäin olikin tiukempaa taistoa muista mitaleista. D16-sarjassa Tuuli Heikkilä taisteli itsensä pronssille reilut pari minuuttia voittaja Leenukka Hanhijärveä (Espoon Akilles) hitaampana. Tuulilla karsinta meni alakanttiin, mutta finaaliin tuli tehtyä hyvä ja hallittu suoritus ilman isompia virheitä. H15-sarjassa nähtiin myös Lynxin väriä palkintojen jaossa, kun Henrik Asklöf oli 10. Muita nuoria ilveksiä finaaleissa oli Ville Rehn (H16/30.) ja Nelli Rehn (D20/38.).

 

Miesten pääsarjan finaalista kehkeytyi jännittävä taistelu kärkisijoista ja monet sortuivat virheisiin heti alun tiukassa säksätyksessä. Aapo oli vahvasti jopa mitalissa kiinni ennen radan loppuosan vaativaa pidempää väliä, jossa optimireitiltä sivuun ajautuminen maksoi turhan paljon aikaa. Lopputuloksissa Aapo oli kuitenkin hienosti 4. Muista lynxiläisistä Antti-Pekka piti hyvää vauhtia yllä ja isosta virhemäärästä huolimatta Ape oli kisan 21. Aleksilla karsinnan rasitukset painoivat liikaa ja väsymystä valitellut mies sijoittui sijalle 25. Jannella ei haastavalla radalla oikeanlainen luoviminen ja mikroreitinvalinnat sujuneet toivotulla tavalla ja miehen oli tyytyminen sijaan 34. Kisan voiton vei lopulta varsin suvereeniin tapaan Halden SK:n Fredric Portin, kakkonen oli TP:n Severi Kymäläinen ja pronssin nappasi VeVe:n Tero Föhr. Naisten sarjan ainoa finalistimme Anne-Mari sijoittui sijalle 21. ja plakettiin jäi matkaa reilut kaksi minuuttia. Anne-Marilla ei ollut fyysisesti paras päivänsä ja mahtui suoritukseen jokunen virhekin. Naisten sarjan voiton vei TP:n Saila Kinni ennen JRV:n Merja Rantasta. Pronssi jaettiin Sonja Kyrölän (TP) ja Outi Hytösen (KSK) kesken. Pääsarjoissa oli käytössä GPS-seuranta, joten lynxiläisten ja muidenkin suorittamista voi käydä katselemassa jälkikäteen tuolta: D21 ja H21.

 

Ryhmä2:ssa saatiin myös vahvaa menestystä. H35-sarjassa Marko Närvä otti pronssia vajaan minuutin voittajasta, Matti Koivistosta (MS Parma), jääneenä. D55-sarjassa Annariitta Kottonen vei hopeamitalin ainoastaan 11 sekuntia Anne Pelto-Huikon (Hiisirasti) takana. Top10 sijoituksille mahtuivat myös Taru Ikäheimonen (D35/5.), Johanna Asklöf (D40/6.), Nina Ljungqvist-Sarparanta (D50/6.) ja Jukka Saramäki (H60/7.).

 

Kisakuvia pääsee katsomaan täältä.

 

Seuraavaksi onkin jo aika ruveta kääntämään katseita kohti vajaan kolmen viikon päästä odottavaa Louna-Jukolaa, johon Lynx lähtee taas tuttuun tapaan isolla joukolla mukaan taistelemaan hyvistä sijoituksista ja nauttimaan Jukolan tunnelmasta!

Yhteistyössä:

Sosiaalinen media